Judo maailmalla ja Suomessa

Judo on ainakin nimenä tuttu meille kaikille: Japanista lähtöisin oleva kamppailulaji. Judo on myös yksi maailman suosituimmista kamppailulajeista noin harrastusmielessä, koska itsepuolustuksen lisäksi judo urheiluna on hyvää kokonaisvaltaista liikuntaa keholle sekä avaa parhaimmillaan ovia kilpailuihin ja jopa olympialaisiin.

Tässä artikkelissa esittelemme judon lähtökohtia ja sen tuloa Suomeen. Lajin harrastajienhan on hyvä osata myös alansa historiaa, mutta myös muut oppivat tätä lukiessa varmasti yhtä sun toista mielenkiintoista.

Jigoro Kano ja judon synty

Puhuttaessa judon historiasta on puhuttava lajin perustajasta Jigoro Kanosta, joka syntyi vuonna 1860 Mikagen kylässä Japanissa. Perheen isä kuoli Kanon ollessa 11, minkä jälkeen he muuttivat Tokioon. Kouluaikoinaan Kanoa kiusattiin paljon. Tämän myötä hän alkoi etsiä henkilöä, joka voisi opettaa tälle itsepuolustuksen alkeita. Lopulta hän löysi isänsä tuttavapiiristä Ryuji Katagirin, joka suostui opettamaan 17-vuotiaalle Kanolle jiu-jitsua, mutta käski tätä pitämään matalaa profiilia asiasta, sillä Meiji-restauraation vuoksi vanhoja kamppailulajeja karsastettiin.

Vuonna 1882 Kano vuokrasi temppelistä tilat, joissa hän alkoi opettaa kamppailulajeja ilmaiseksi. Oppilaita oli aluksi yhdeksän ja opetus sivutoimista, sillä Kanon piti tehdä pitkää päivää maksaakseen tilojensa vuokrat.

Judon läpilyönti tapahtui 1886 Tokion poliisin kiinnostuttua aseettomista kamppailulajeista poliisityössä. Judon lisäksi tarjokkaana oli Yoshin-ryu -koulu, joka ei kuitenkaan pärjännyt judoa vastaan. Poliisien myötävaikutuksesta judon harjoittelu levisi armeijaan ja kouluihinkin.

Vuosikymmenen lopussa Kano lähti maailmankiertueelle esittelemään judoa. Varsinkin Isossa-Britanniassa ja Yhdysvalloissa laji herätti kiinnostusta. Se lisääntyi entisestään, kun Kano toimi Japanin olympiakomiteassa vuodesta 1909 alkaen.

Jigoro Kano kuoli laivamatkalla Yhdysvalloista Japaniin vuonna 1938. Laivaa oli vastassa 3 000 surunvalittelijaa jo pelkästään Yokohaman satamassa.

Judo ja Suomi

Kano vieraili maailmankiertueensa aikana Suomessa lokakuussa 1890, mutta tuolloin laji ei herättänyt juurikaan kiinnostusta.

Virallisesti voidaan katsoa, että judon harjoittelu alkoi Suomessa 1950-luvulla. Tuolloin Japanin suurlähetystöön palkattu lähetystösihteeri Shigemi Tagami alkoi opettaa judoa. Tagami lyöttäytyi yhteen Helsingin poliisivoimistelijat ry:n kanssa, jossa vaikuttivat Väinö Haukka ja Max Jensen. Haukka on ensimmäinen suomalainen, jolle myönnettiin judossa musta vyö vuonna 1961.

Aivan kuten suomalaista jalkapallohistoriaa tekevä em kisat 2020 on jalkapallofanien huomion keskipisteessä, niin suomalaisen judon keskipisteessä on Suomen judoliitto, joka perustettiin vuonna 1958. Jäsenseuroja siinä on 118 ja liitto on Suomen Olympiakomitean jäsen.